En ole varma mitä ajattelen enkeleistä. Uskon suojelusenkeleihin ja niiden olemassaoloon, mutta en ole (onneksi) kokenut mitään tapahtumaa jolloin olisin huomannut niiden läsnäolon. Olen kuullut monia kertomuksia joissa enkelit ovat olleet matkassa ja minulla ei ole mitään syytä miksei uskoa siihen. Uskon myös henkilökohtaisesti siihen että Jeesus on Jumalan poika, koska minulle on aina opetettu niin. Se että kirkkoon kuuluvista 75%:sta vain vähän yli puolet uskoo samaan, selittyy varmaankin sillä että jotkut kuuluvat kirkkoon vain sen takia etteivät ole jaksaneet erota siitä. Vaikka ei uskoisikaan enkeleihin tai siihen että Jeesus on Jumalan poika, voi mielestäni ihan hyvin kuulua kirkkoon.
Olen kuullut useita tapauksia, joissa enkelit ovat olleet selvästi mukana tai jopa ihminen tavannut sellaisen. Sitten on myös niitä kertomuksia, missä on ollut jollain tavalla suojelusenkeli matkassa esimerkiksi onnettomuuden sattuessa. Jotkut ihmiset kuvaavat tapauksia, missä ihminen on selvinnyt onnettomuudesta, suojelusenkeleiden tekona. Itse en erityisesti usko, mutta en kielläkään mitään. Minullekin on opetettu Jeesuksen olevan Jumalan poika, joten siihen myös uskon.
En ole varma mitä ajattelen enkeleistä. Uskon suojelusenkeleihin ja niiden olemassaoloon, mutta en ole (onneksi) kokenut mitään tapahtumaa jolloin olisin huomannut niiden läsnäolon. Olen kuullut monia kertomuksia joissa enkelit ovat olleet matkassa ja minulla ei ole mitään syytä miksei uskoa siihen. Uskon myös henkilökohtaisesti siihen että Jeesus on Jumalan poika, koska minulle on aina opetettu niin. Se että kirkkoon kuuluvista 75%:sta vain vähän yli puolet uskoo samaan, selittyy varmaankin sillä että jotkut kuuluvat kirkkoon vain sen takia etteivät ole jaksaneet erota siitä. Vaikka ei uskoisikaan enkeleihin tai siihen että Jeesus on Jumalan poika, voi mielestäni ihan hyvin kuulua kirkkoon.
VastaaPoista- Janette
PoistaOlen kuullut useita tapauksia, joissa enkelit ovat olleet selvästi mukana tai jopa ihminen tavannut sellaisen. Sitten on myös niitä kertomuksia, missä on ollut jollain tavalla suojelusenkeli matkassa esimerkiksi onnettomuuden sattuessa. Jotkut ihmiset kuvaavat tapauksia, missä ihminen on selvinnyt onnettomuudesta, suojelusenkeleiden tekona. Itse en erityisesti usko, mutta en kielläkään mitään. Minullekin on opetettu Jeesuksen olevan Jumalan poika, joten siihen myös uskon.
VastaaPoista