Oma rippileirini oli ihan mahtava kokemus juurikin tämän yhteishengen takia. Vaikka tunsinkin jo entuudestaan kaikki leirille tulijat, tutustuin silti paremmin heihin. Useimmat nuoret käyvät rippikoulun sen vuoksi että kaveritkin käyvät. Itselleni riparille meno oli ihan päivänselvä asia, ja se onkin ollut aina yksi asia elämässäni mikä on vaan pakko kokea. Pidin omasta leiristäni niin paljon, että kävin isoskoulutuksen ja olin riparilla isosena. Halusin antaa muillekkin yhtä hyvän ja positiivisen kokemuksen kuin itsekin sain. Peukutan ehdottomasti rippileirien puolesta. - Janette
Rippileirini jäi mieleeni yhtenä todella hyvänä kokemuksena. Kävin sen, koska halusin mahdollisuudet kummiksi ja sitten myöhemmin avioliittoon vihkimisen kirkossa. Toinen syy oli myös, että vanhempani ja sisarukseni ovat sen käyneet. Omalla rippileirilläni ei mielestäni ollut liikaa oppitunteja. Ne vain kuuluvat rippileiriin siinä missä kaikki leikitkin. Rippileiri tuo paljon uusia ystäviä ja runsaasti ihania muistoja. Siitä puhutaan enimmäkseen positiiviseen sävyyn, joten en yhtään ihmettele, miksi rippileirit ovat niin kovassa suosiossa.
Olin kuullut paljon hyviä asioita rippileiristä sekä se on perinteikästä käydä, joten itsekin kävin sen. Rippileirillä oli mahtavaa. Leirin työntekijät ja muuta leiriläiset olivat mukavia ja kaikilla oli kivaa. Aluksi luulin leirin olevan vain kyse uskon "tuputtamisesta" mutta sitä se ei ollut. Tutkimme Raamattua ja keskustelimme asioista. Koko leirin ajan henki oli rento.
Oma rippileirini oli ihan mahtava kokemus juurikin tämän yhteishengen takia. Vaikka tunsinkin jo entuudestaan kaikki leirille tulijat, tutustuin silti paremmin heihin. Useimmat nuoret käyvät rippikoulun sen vuoksi että kaveritkin käyvät. Itselleni riparille meno oli ihan päivänselvä asia, ja se onkin ollut aina yksi asia elämässäni mikä on vaan pakko kokea. Pidin omasta leiristäni niin paljon, että kävin isoskoulutuksen ja olin riparilla isosena. Halusin antaa muillekkin yhtä hyvän ja positiivisen kokemuksen kuin itsekin sain. Peukutan ehdottomasti rippileirien puolesta. - Janette
VastaaPoistaRippileirini jäi mieleeni yhtenä todella hyvänä kokemuksena. Kävin sen, koska halusin mahdollisuudet kummiksi ja sitten myöhemmin avioliittoon vihkimisen kirkossa. Toinen syy oli myös, että vanhempani ja sisarukseni ovat sen käyneet. Omalla rippileirilläni ei mielestäni ollut liikaa oppitunteja. Ne vain kuuluvat rippileiriin siinä missä kaikki leikitkin. Rippileiri tuo paljon uusia ystäviä ja runsaasti ihania muistoja. Siitä puhutaan enimmäkseen positiiviseen sävyyn, joten en yhtään ihmettele, miksi rippileirit ovat niin kovassa suosiossa.
VastaaPoistaOlin kuullut paljon hyviä asioita rippileiristä sekä se on perinteikästä käydä, joten itsekin kävin sen. Rippileirillä oli mahtavaa. Leirin työntekijät ja muuta leiriläiset olivat mukavia ja kaikilla oli kivaa. Aluksi luulin leirin olevan vain kyse uskon "tuputtamisesta" mutta sitä se ei ollut. Tutkimme Raamattua ja keskustelimme asioista. Koko leirin ajan henki oli rento.
VastaaPoista