keskiviikko 19. elokuuta 2015

NRO. 5

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1421984502071

3 kommenttia:

  1. Omasta näkökulmasta jokaisella ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus. Tällöin avioliiton ulkopuolinen seksi, homoseksuaalisuus, abortti, runsas päihteiden käyttö, irstaus yms. pitäisi olla jokaisen itse päätettävissä eikä siitä saisi rankaista ketään. Esimerkiksi lapsi jonka vanhemmat ovat jehovan todistajia, ei voi itse päättää uskonnostaan. Jos hän myöhemmällä iällä eroaa tästä yhteisöstä joutuu hän syrjityksi. Mielestäni kirjan ohjeet rikkovat lakia ja siihen pitäisi puuttua.

    "Syytetty on ollut todistetusti (ainakin kaksi todistajaa) koko yön samassa talossa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa (tai samassa talossa homoseksuaaliksi tiedetyn henkilön kanssa) sopimattomissa olosuhteissa." Esimerkiksi edellä mainittu kohta menee yli ymmärrykseni todella paljon puhumattakaan lasten hyväksikäytöstä tai verensiirrosta. Oma mielipiteeni varsinkin näihin lapsia koskeviin asioihin on jyrkkä.

    VastaaPoista
  2. Ainakaan avioliiton ulkopuolinen seksi, abortti ja homoseksuaalisuus eivät mielestäni ole syntejä, joista kukaan voisi rankaista toista. Niiden pitäisi olla jokaisen oma asia, niinkuin Janette aiemmin mainitsikin. Kirjan ohjeet ja säännöt käyvät lain rajalla, johon tulisi mielestäni viranomaisten puuttua. Etenkin lapsia koskeviin asioihin. Verensiirto tulee suorittaa lapsille, jos niiden terveydentila sitä vaatisi. Uskonnon ei pitäisi olla tärkeämpi asia kuin pienen lapsen henki. Onneksi nykyään sairaaloilla on mahdollisuus ottaa lapsi huostaan, jos vanhemmat verensiirtoa estävät.

    VastaaPoista