keskiviikko 19. elokuuta 2015

NRO. 10

http://yle.fi/uutiset/juutalainen_valttaa_turhaa_huomiota_helpompi_olla_kasvissyoja_kuin_juutalainen/7809612

5 kommenttia:

  1. Jo otsikon luettuani mietin, että todella surullista. Elämme sentään vuotta 2015 joten mielestäni jokaisen pitäisi saada uskoa siihen mihin haluaa ilman että joutuu piilotella sitä. Ymmärrän kyllä hyvin että kasvissyöjäksi on helpompi tekeytyä (juurikin näiden lihankäytön ja teurastuksen vuoksi), kuin että alkaisi selittämään juutalaisuudestaan ja saisi oudoksuvia katseita. Uutisessa kerrotaan myös Daavidin tähdestä. Miksi juutalainen ei voisi käyttää sitä samalla tavalla kuin ristiä kaulassaan kantava? Kuulostaa järjettömältä että juutalainen joutuu pelkäämään sen takia, että on syntynyt juutalaiseksi, ja että koulua ja päiväkotia käyvät lapset joutuvat tulemaan vartijoiden ohi joka päivä. - Janette

    VastaaPoista
  2. Järjentöntä, miten ihminen joutuu salaamaan oman uskontonsa. Nykypäivänä uskonnonvapaus on tärkeä asia, ja on harmillista, miten siitä huolimatta jotkut ihmiset eivät saa rauhassa ja vapaasti elää oman uskontonsa kanssa.

    VastaaPoista
  3. Itse en ollenkaan ymmärtänyt,ennen artikkelin luettua että vielä tänäkin päivänä Suomessa ihmiset joutuvat salailemaan uskoaan. Se on todella harmillista. Kenenkään ei tulisi tuntea itseään uhatuksi. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

    VastaaPoista
  4. Itse en ollenkaan ymmärtänyt,ennen artikkelin luettua että vielä tänäkin päivänä Suomessa ihmiset joutuvat salailemaan uskoaan. Se on todella harmillista. Kenenkään ei tulisi tuntea itseään uhatuksi. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

    VastaaPoista
  5. Itse en ollenkaan ymmärtänyt,ennen artikkelin luettua että vielä tänäkin päivänä Suomessa ihmiset joutuvat salailemaan uskoaan. Se on todella harmillista. Kenenkään ei tulisi tuntea itseään uhatuksi. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

    VastaaPoista